Taiteilijabileet

Tasan 7.50 syttyy keittiön seinään valonäytelmä, joka saa minut lapsellisen onnelliseksi joka kerta. Kun aurinko pyörähtää laakson päästä näkyviin ( jälleen pilvettömälle taivaalle) heijastaa tiskipöydän edessä tähtitaivas värinsä sisälle.

Keskiviikkona menimme Ema Haron kotiin Durcaliin kelo viiden teelle. Emalla on espanjalaisen poikaystävänsä kanssa lumoava haitarimaisesti polveileva koti pikku kujalla. Hän itse on linnunluinen Madagaskarilta kotoisin oleva ranskalainen, jonka alue on paperitaide. Elämän kustantamiseksi hän, kuten taiteilijat yleensä, joutuu tekemään toista työtä. Tullessamme hän viimeisteli käännöstään Hedge - rahastoista.

Ei aikaakaan kun tupa oli täynnä ihmisiä joita olin halunnut tavata. Sillkkaa sattumaako vai Eman viitseliäs järjestely?

Tapasimme Gym´in, toisessa kylässä, Chitessä, asuvan taiteilijan jolla on Camel stop niminen second hand shop ja hyvin keskeinen asema taiteilijoiden kokoon kutsumisessa. Hän on puolalais -englantilainen lavastemaalari, joka on maalannut Bolshoin taustoja siinä missä tähtien sodan animaatioiden taustojakin. Vähän yli 40 vuotiaana hän päätti kokeilla siipiään vapaana taiteilijana ja löysi Andalusiasta uuden kodin. Nyt hän elää jo kaupallaan ja taiteellaan. Alku oli vaikeampi. Menemme lähiaikoina hänen atelieriinsä vierailulle.

Ema ja Gym ystävällisesti sopivat illan aikana näyttelyjensä yhteis avajaiset joulukuun 5. että mekin ehdimme mukaan ennen paluutamme Suomeen.

Kaikkien läsnäolijoiden rooli ei ehtinyt selvitä, mutta yksi perhe oli Albunuelasista. Sain vihdoin paikallisen englantia puhuvan kontaktin, joka lupasi auttaa ja esitellä minut muutamille ihmisille joita haluan kuvata.

Nämä taiteilijabileet erosivat suuresti suomalaisista. Puhe oli vilkasta ja meno touhukasta kun mukana oli liuta lapsia. Juotiin teetä ja syötiin suklaakakkua. Siis kaikki toisin...

Jossain vaiheessa laskin leikkiä Markun roolista nyt (eläkkeelle siirryttyään) miten hän imuroi ja keittää minulle kahvia. Tuli hiljaisuus ja joku kysyi, kuin sairastaisin pahaa tautia:

- Are you feminist?

- Ar´nt we all? vastasin ja katsoin naisia kulmat korkealla.

Siitä purkautui espanjalainen totuus. Täällä ei miehet kotitöitä tee. Eivät edes taiteilijoiden puolisot.

Kesä palasi taas. Eilen terassilla iltapäivällä auringossa mittari näytti 36 ja varjossakin reilut 24.

Useassa naapuritalossa ovat englantilaiset omistajat pidemmällä käynnillä. Kuuluu nakuttelua, ikkunanpielet ja luukut petsataan ja seiniä kalkitaan.

Albunuelasilainen espanjalainen tuttavuuteni kritikoi eglantilaisten romantisoivaa asennetta kylään. Pilarille tämä on takapajula pahimmasta päästä. Kun kukaan vanhuksista ei enää jaksa mennä korjaamaan satoa rinteiltä, se on edistystä.

- Hyvä niin, hän sanoi.

Vanhaa elämää ei arvosteta piirun vertaa. Minun työni tuntuu omituiselle, arvelen. Sain siis lujemman motivaation. Kuka espanjalainen tätä taltioisi kun heille tämä on häpeällinen roska edistyksen silmässä. Kuvia ei voi ottaa jälkikäteen vaikka kirjoittaa voikin.

Toisaalta tämä kylän masentunut ilmapiiri ja kuolinkamppailu on henkisesti raskasta seurattavaa. Ihmiset ovat raadollisia, ulkomaalaiset tulijat siinä kuin paikallisetkin.

Toki jumalaiset maisemat auttavat putsaamaan päätä ja synnillisen etuoikeutettuna voi milloin tahansa painaa kaasua ja vierailla jossain muualla.

Koti - ikäväkin on jo iskenyt. Se yllätti minut. Juuret, perhe, ystävät ja omat mukavuusalueet ovat nahassa kiinni. Ei sauna, ei lihapulla tai edes ruisleipä ole meille kaipuun kohde. Ruoka on yhtä hyvää jollei parempaa, aurinko paistaa ja maisemakonttoria ei voi moittia. Meitä vaivaa se mikä kaikkia, jotka asuvat kahdessa maassa. On jakautunut kahtia.