Silmät leviävät joka kerta kun astun Carrefourin kalatiskien eteen. Sitä kalaa, simpukkaa, rapua ja mustekalaa ei ole keksittykään, mitä ei siellä olisi - paitsi haukea ja ahventa.
Joitakin armottoman rumia vanhan aamutossun näköisiä pohjakaloja en tohdi kokeilla.
Pitää hillitä itsensä ja valita. Tekisi mieli kokeilla kokonaista hopean kiiltävää makrillia tai punaista hummeria, joka on hävyttömät 6,50 €/kg.
Päädyimme purotaimeniin, 1 €/kpl ja siivous samaan hintaan. Taskurapuja tai kampasimpukoita sitten ensi kerralla.
Juustotiskeistä ei voi puhua. Niitä on kadullinen. Ne eivät ole hinnaltaan halpoja, mutta lampaan maito- ja vuohen juustot ovat Suomessa tosi paljon kalliimpia kuin täällä. Juusto ja lihatiskeillä on esillä myös viinisuositus.
Halleluja, tuoreita kypsiä viikunoita vihdoinkin! Nämä tumman violetit herkkupalat maksoivat 1,95 kg. Muistaakseni joulusalaattiin ostin Suomessa kourallisen. Kilohinta taisi olla 48 €. En ollut uskoa silmiäni. Kuka nämä voitot kerää?
Kun puhutaan suomalaisesta ja Etelä-Euroopan ruuasta rinnan, keskustelu on epäreilua jollei verrata kesään. Täällä on koko ajan tunne ettei mikään maksa mitään ja kaikki on vasta poimittu ja pyydystetty. Väistämättä ruuan laatu ja monipuolisuus, hinnasta puhumattakaan suo aivan toiset mahdollisuudet kokille, eikä tarvitse olla rikas voidakseen laittaa hummerin pöytään.
Minun epätieteellinen arvioni on, että enimmäkseen ruuan perusraaka-aineet ja viini ovat täällä turistikeskusten ulkopuolella 50-60% halvempia kuin kotona Suomessa. Maito ja peruna ovat kalliimpia, mutta niitä meillä ei juuri kulu. Lihaa kulutamme vähemmän kuin Suomessa.
Eilen sytytimme grillin pitkästä aikaa. Listalla oli grillattua purotaimenta kevyesti merisuolattuna ja sitruunamehua purskaus päälle, sekä grillattua ohutta vihreää parsaa pieninä nippuina, ympärillä serranon kinkun siivut.
Lisäkkeenä kukkakaalia bechamel kastikkeen kera ja salaatti, jossa rucolaa, vuonankaalia, salaattitomaattia, tuoretta viikunaa, avomaakurkkua ja avocadoa. Kastikkeena oliiviöljyä, balsamicoa, suolaa ja pippuria.
Aviomiehen arvion mukaan ateria oli michelinin kahden tähden luokkaa ja ravintolahinnaksi arvioisimme aterian juomineen ja arvonlisäveroineen n. 300 €. Pientä huomauttamista oli viinin valinnassa. Se olisi saanut olla hiukan sitrusmaisempi. Vähän kapea tämä oman kellarin valikoima.
Laskin aterian todelliset kustannukset hiiliä, sytykkeitä ja sähköä myöten: Ateria oli 3,25 €/h. Kokki ja grillimestari, kattaja ja tiskaaja tekivät talkootyötä. Täällä voi syödä kuin kuningas vaikka on eläkkeellä. Valon ja lämmön lisäksi siinä lienee syy niihin 200 000 muista EU maista muuttaneisiin kansalaisiin, jotka asuvat täällä. Muistaakseni heistä 20 000 on suomalaisia. Toki rannikolla nämä muuttajat nostivat sekä asuntojen, että elinkustannusten hintoja.
Tällä välin Markku on tehnyt aamuvoimistelunsa = kärpäsjahti, vesijumppa (tiski) ja roskisdyykkaus. Ei eläkkeellä työ lopu.
Ei päästy kaskaista. Huono keli ei ole syksy. Nyt niitä taas riittää sirittämässä joka puolella. Markku huomasi jotain kiurumaista korkealla. Laulussakin on taas uutta sointia. Kiuru talvehtii täällä.
Eilen teimme paluumatkan reittisuunitelman ja varasimme hotellit Bilbaosta, Poitiersista ja Pariisista. Madridissa vietämme pari yötä. Varaamme sen myöhemmin ja viimeinen etappimme enne Rostockia ja laivamatkaa on joko Bryssel tai yövymme Hollannissa sukulaisten luona. Tällä kertaa käytämme viikon Euroopan halki ajamiseen.
Madridissa on pari kiinostavaa taidemuseota, Tyssen ja Del Brado.
Bibaossa on Guggenheimin museo, Poitiers on vain nukkumapysäys.
Pariisille on pakko taas sanoa: Hellow beauty! ja käydä ostamassa perheen vastasyntyneelle vaate (perinne, jota on ollut helppo aiemmin noudattaa Markun toistuvien työmatkojen takia). Vauva on vielä tulollaan, mutta laskettu päivä on 4.12. Olemme koko ajan jo vähän etunojassa odottamassa uutisia.
Pariisi on ollut kummankin kaupunki jo ennen tapaamistamme. Nyt menen sinne kahdeksatta kertaa, Markulla lienee 50. kerta tai jotain siihen suuntaan.
Menimme kihloihin Pariisissa 10.12.2004. Ostimme minulle sormuksen kirpputorilta, mikä Parisissa merkitsee osin aivan muuta kuin Suomessa. Tässä tapauksessa antiikkimarkkinoita. Täytyy nostaa kihlauksen malja siellä. Emme ottaneet pidempää pysähdystä nyt koska palaamme sinne ennen pitkää pidemmäksi aikaa.
Nautin kyllä kovasti Pariisin hillitystä, elegantista jouluilmeestä. Tuskimpa ihmeemmin shoppailemme. Täytyy vain haistaa ilmapiiriä ja istua katukahvilaan ja ehkä illalla tutulle Jazz-klubille latinalaiskortteleihin..
Sinikka
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti