Epiblogi 2 :Hannuhanhien kotimatka

Perille Suomeen päästiin kesärenkailla.

Auto toimi ongelmitta, vaikka Albunuelasissa oleskelumme aikana ajoimme teitä, joilla olisin kaivannut nelivetomaasturia. Keski-Euroopan sileillä moottoriteillä maantiennielijämme Bora eteni vauhdikkaasti. Hyvänä apuna oli navigaattori, jonka johdosta vältyimme monilta turhilta harhaanajoilta. Toki paikoin senkin tiedot olivat vanhentuneita. Joskus se näytti ruudullaan autoamme ajamassa pitkin peltoja tai yritti saada meidät kääntymään olemattomille teille.

Talvi tuli koko Europpaan tänä vuonna ennen aikojaan. Tämä sai meidätkin paluuta edeltävinä päivinä tutkimaan viiden vuorokauden sääennusteita matkareitillä. Pakkaset ja lumimyräkät olivat yleisiä jopa niinkin etelässä kuin Madridissa, Bilbaossa ja Pariisissa, Saksasta puhumattakaan. Onni suosi meitä: muutamaksi päiväksi lämpeni ja oli aurinkoista ja kuivaa lähes koko reitillä.

Matkan tekoon kului yhdeksän vuorokautta. Yövyimme Madridissa (kaksi päivää), Bilbaossa, Poitiersissa, Pariisissa sekä Leuvenissa. Kaksi viimeistä yötä vietimme laivalla Travemundesta Helsinkiin, jolloin saatoimme levätä ja odottaa minkälaiset talviolosuhteet ovat Vuosaaresta Keravalle ajettaessa. Emme edes harkinneet Ruotsin läpi ajamista kesärenkailla.

Kunnon matkalla pitää aina sattua joku moka tai yllätysmomentti.

Olimme jo elokuussa varanneet sekä meno- että paluuliput laivalle. Kuvittelimme, että kun menomatkalla saapumissatama oli Rostock niin paluumatkalla satama olisi sama. Ajoimme

iltahämärissä ohi Lybeckin ja Travemunden tienhaaran Rostockiin. Yrittäessämme puolen yön maissa ajaa sisään, selvisi, ettei Finlinesin laiva lähde sieltä, vaan Travemundesta. Matka on suurin piirtein Helsingin ja Turun väli. Kiepsautin auton takaisin tulosuuntaan ja lähdin pilkkopimeässä paahtamaan 130 km tunnissa kohti Travemundeä. Navigaattori toi harharetkeemme lisää jännitystä johtamalla meitä oikopolkuja pitkin kolmesti väärään paikkaan. Ohikulkijat antoivat lisäksi puutteellisia ja ristiriitaisia ajo-ohjeita. Lopulta löysimme taksikuskin ajamaan edellämme oikeaan osoitteeseen. Satama on uusi eikä navigaattori vielä tunne sinne johtavaa reittiä, hän selitti. Automme ajoi viimeisenä laivaan.

Kotimatkamme ensimmäinen tutustumiskohde oli Madrid. Vaikka se on yksi maailman suurista metropolialueista, se ei meistä vaikuttanut erityisen vetovoimaiselta. Teimme tyystin tapojemme vastaisesti kaupunki-kiertoajelun. Se oli kallis ja tylsä. Madridin metro sen sijaan oli erittäin hyvin toimiva ja selkeä.

Madridissa lienee maailman suurin kuvataiteen keskittymä, mikäli lasketaan taideteosten lukumäärä sekä näyttelytilojen neliömäärät. Ehdimme/jaksoimme tarpoa läpi vain Thyssenin ja Reina Sofian valtavat kokoelmat. Prado jäi vielä seuraavaan kertaan.

Reina Sofiaan meitä veti ehkä eniten Picasson kuuluisin teos "Guernica". Se oli pakko nähdä omin silmin.

Thussenissä oli herkkutarjotin upeita töitä ihan joka kaudelta. Olimme hyvin ravittuja kierroksen lopussa, mutta jalat muussina eikä päähän mahtunut enempää. Ketutti että Prado jäi. Ehkä on palattava joskus.

Bilbaossa taidelenkkeilymme jatkui Guggenheimin museossa. Söimme alkajaisiksi tosi lounaan, "maistelijan menun".

Suosittelen taidemuseoiden ravintoloita. Luovuus ja laatu lautasella aika takuuvarmasti.

Guggenheimin museorakennus on näyttävä taideteos ja tuppaa jättämään varjoonsa jopa itse näytteillä olevat teoksetkin. Sekä Madridin että Guggenheimin taidemuseoissa silmiinpistävänä piirteenä on selvästi valokuvataiteen voimakas esiinmarssi, jopa tämän hetken taidemuodoista numero ykkösenä.

Matkalla Bilbaosta Poitiersiin poikkesimme Bordeaux'iin. Se oli meille positiivinen yllätys. Vanha kaupunki on viehättävä. Sen halki kulkee Euroopan pisin ostos/kävelykatu, jonka liikkeistä ostimme väistämättä yhtä sun toista. Erinomaisen lounaan söimme iloisen ranskalaisen puheensorinan ympäröimänä täpö täydessä ravintolassa. Kaupunkilaiset olivat myös tulleet jouluostoksille.

Poitiers ei etukäteen sanonut meille juuri mitään. Olimme lukeneet, että se oli viinialueen kaupan keskus.

Hotellin omistaja kertoi meille: juuri Poitiersissa ranskalaiset aikoinaan pysäyttivät maurilaisten invaasion, miltei Pariisin porteille. Tämä tieto toi täydentävän lisän maurilaisten vaikutuksesta Euroopassa ja sopi matkamme teemaan.

Hieman huvittava seikka suomalaisisen ja ranskalaisen alkoholikulttuurin eroista kävi ilmi, kun pyysimme emännältä baarista kahta viinilasillista pitkän ajomatkan päätteeksi. Koska ravintola oli suljettu, meidän olisi pitänyt sääntöjen mukaan nauttia viini huoneessamme ei baarissa. Meillä Suomessa taas myynti ravintolasta "anniskelualueen" ulkopuolelle on kiellettyä.

EnnenPariisiin saapumistamme poikkesimme pikavisiitille Versailles'iin. Joimme kahvit linnan siipirakennuksen kahvilassa. Kiertelimme ohuen lumivaipan peittämää, sohjoista puutarhaa ja puistoaluetta, joka on ollut esikuvana kymmenille kuuluisille puistoille maailmassa. Sää oli synkkä ja viimainen.

Pariisin keskustassa Trocaderon aukion alapuolella, Seinen rannalla oli joulumarkkinat myyntikojuja, laskettelumäki ja luistinrata. Eipä sieltä puuttunut joulupukkiakaan, jolta Sinikka sai halauksen. Pukki joutui hieman hämilleen, kun paljastui, ettei hän taitanut suomen kieltä sanaakaan.

Pariisin päivän kruunasi tietysti illallinen latinalaiskorttelissa. Oli kihlauksemme vuosipäivä.

Kosin Pariisissa kuusi vuotta sitten. Ei ollut Eifel-tornin huipulla, vaan kylpyammeessa, lähellä olevassa loistohotellissa, shampanjalasi kädessä pienen serenadin jälkeen.

Leuven oli viimeinen yöpymispaikka ennen laivamatkaa Suomeen. Leuven on vanha yliopistokaupunki ja sen asukkaat näyttivät hyvin nuorilta. Kaupunki on mittakaavaltaan miellyttävä, ihmisen kokoinen ja arkkitehtuuriltaan upea. Matkamme maurilaisteeman jatkoksi sopi mainiosti illallinen hyvätasoisessa marokkolaisravintolassa. Ruoka oli runsasta ja erittäin maukasta.

Seuraavana päivänä olimme jo matkalla laivassa kohti kotia ja lumista Helsinkiä. Nukuimme kolmet päiväunet.

Markku

Epiblogi 1

Toista päivää kotona. Huomattavan pirteinä ja iloisina verrattuna entiseen talviminään Suomessa.

Kummallista miten onnellisia monet ovat paluustamme. Ilahduttaa sekin. Kolmevuotias Elsa kyllä oli ukille vihainen. Ei tahtonut sykkyyn. Ilmeisesti olimme liian kauan poissa. No erotessa yksi pikahali.

Paluumatkan pitkän kaavan kertomus tullee ensi blogissa. Lyhyesti:Hyvin meni. Wolkkari on luotettava heppa ja Markku sitkeä rallimies. Kolme tuhatta kilometriä Albunuelasista Travemyndeen, loput paatilla.

Hirmuiset säät kulkivat edellä ja perässä. Me hannuhanhet ajelimme kuivassa aurinkoisessa kelissä. Kesärenkaat riittivät hyvin.

Olimme kotona 16.12 klo 9 aamulla. Samana päivänä purimme auton ja pakkaukset ja laukut, pesimme ensimmäiset pyykit, siivosin muutaman tunnin kiinni jääneen pakastimen ja jääkaapin homeita, kävimme varsin perusteellisella kauppareissulla koska kotona ei ollut mitään syötävää ja sen siivellä teimme uuden nettisopimuksen ja auto talvirengastettiin.

Toki lämmitimme saunan ja teimme kiuas-hk-bleaun muusilla ja oluella( Alhambraa) ja veimme myöhästyneen synttärilahjan lapsenlapselle, kinkun lapselle ja eifeltornispagettia miniälle suoraan Pariisista. Kuuntelimme yhden lapsenlapsen juuri opittuja sanoja ja moikkasimme toista harjoituksiin menijää jne.

Siitäpä sitten pyyhälsimme yhden lapsen, Mimosan, ohjaamaa tanssiteatteria katsomaan. Siellä oli myös ystäviä ja toinen miniä paikalla. Sanja 22v sanoi että blogiamme lukiessaan hänelle tuli ikävä eläkkeelle! Mahdottoman mukavaa tavata taas kaikki. On meillä hieno perhe!

Tänä aamuna oli kännykässä teksti Mintulta. Laiva oli tullut Vuosaaren satamaan. Pitkin matkaa olimme yrittänet sovittaa laivaa ja autoa samaan maahan. Vihdoin onnistui. Pakkasin joulukorin pikaisesti. Merimiehen joulussa ei ole juuri muuta kuin se kotoa tullut paketti tai ei sitäkään.

Panin koriin El Cotoa, Albunuelasissa yhdessä nauttimaamme punaviiniä, jouluolueksi Alhambraa ja Cavaa Uudele Vuodelle, joululaululevy, pari lakritsipiippua ja nonparellikarkkeja sekä tuoreita taateleita ja pähkinöitä Espanjasta. Vähän muutakin namia oli ja punainen kynttilä Sevillasta löytämämme merimiesten suojeluspyhimyksen kuvan eteen.

Nyt hän ei uppoa. On oikeasti aika pelottavaa kun tyttärellä on niin riskaabeli ammatti.

Ajoimme Vuosaareen ja pääsimme visiitille laivaan, jopa siihen kapteenin pöytäänkin pullalle ja kahville. Melkoinen työpaikka. Uusi laiva, uudet tekniikat. Pelkkää tietokonetta kaikkialla paitsi konehuoneessa on myös hirmuinen oikea kone jyräämässä. Olisiko ollut 30 000 hevosta laukkaamassa.

Minttu on nyt myös laivan lääkäri. Saa kirjoittaa reseptejä ja aika paljon muutakin. Ajelee laivaa 12-16 t päivässä. Muuta ei ehdi kuin nukkua ja tehdä työtä. menetetty vapaa-aika tulee sitten tuplapalkkana. Vähän haikeana vilkutin pienelle tytölleni liian suuressa takissa, perämiehenä hirmuisen ison paatin kannella.

Paluumatkalla kaupassa kuulin Markun sanovan puhelimeen:- joo kattoboksi on vielä paikallaan siine mahtuu iso aselasti, vaikka konekivääri. Arvasin: seuraava lapsi ja vaarallinen ammatti. Jiri oli juuri saanut poliisin virkamerkin, aseen ja muut tilpehöörit ja matkalla Helsinkiin. Ei siis aseellinen ryöstö, vaan auton laina, jotta voi viedä romppeet yksikköönsä Helsinkiin. Työ alkaa maanantaina ja tietysti nuorempi konstaapeli pääsee palvelukseen jouluyöksi. Ruuvaamme siis aattomme poliisivoimien aikatauluun. Pojan pitää saada kinkkua ja nähdä/olla pukki ennen kuin pelastaa Helsingin joulurauhan.

Nyt aamu täytyy aloittaa valohoitolaitteen ääressä ettei tämä kallisarvoinen energia katoa. Olen talvimasennushenkilö. Putoan talveksi kaivoon valon katoamisen neliössä. Talvipakolaisuuteen kannusti juuri tämä. Huomasin jo Espanjassa miten päivän lyheneminen ja pilvisten päivien lisääntyminen alkoi antaa ensioireita S.A.D syndromasta. Pysyn miltei kesäterässä Suomessakin jos maltan aamuisin istua oikean annoksen verran tämän keinoaurinkoni äärellä. On paljon tarpeettomia vempaimia. Tämä valo on sen sijaan lääke. Ilo ja energia palaa, nukahtaa illalla helposti ja herää varhain pirteänä.

Sinikka

Kutsu linnaan ja itsenäisyyspäivän vastaanotto

Eilen oli kiireinen päivä. Siivoamisen ja pakkaamisen sijaan vierailimme yksityisessä maurilaistyylisessä linnassa Albunuelasin ja Saleresin välissä. Aivan tajuttomat näköalat laaksoon suoraan rotkon reunalta. Saimme kutsun linnaan sunnuntain näyttelyn avajaisissa. Heillä on suuri näyttelytila, galleria, jota he tarjosivat meille näyttelyni paikaksi täällä jotta kyläläiset voivat kävellä sinne katsomaan kuviaan.

Illalla vietimme Suomen itsenäisyyspäivää Europan voimin. Ystävät tulivat hyvästelemään. Vain Irlannin edustus jäi puuttumaan. Skotlanti, Englanti, Espanja, Hollanti ja Tanskakin (yksi englantilaisita kaipaa Tanskaan ja on niin tanskalainen) oli edustettuna. Suomen lippu oli korkealla. Maalasin sen akvarellipaperille ja klipseillä kiinni kärpäslätkän varteen. Juuri nyt kyllä olisi käyttöä lähitaisteluaseelle. Lämmön mukana palasivat ötökät ja kaskaat. Markku on ottanut singon käyttöön. En ole ikinä ennen nähnyt noin isoja myrkkypurkkeja. Taasen tuli baarin televisiosta härkätaistelua. Hieno jäähyväinen kylälle.

Kotona juhlaillallisemme koostui perunamuusista, lihapullista ja viimeisistä hapankorpuistamme. Sitten läppärin ääreen ja katsomaan linnan juhlia. Markku piti erityisesti kaula-aukoista. Missä olivat tosi hirveät mekot? Meitä on petetty! Aina pitää olla ainakin yksi kaamea kaapu. Mummoa ei jaksa hätkähdyttää tennarit kenenkään jalassa.

Auto on nyt menestyksekkäästi pakattu. Ajo tänne alas tosin oli himpun hankalaa. Nämä mäet saavat kytkimen sauhuamaan. Edessä enää siivous.

Naapurimme kutsuivat meidät ystävällisesti päivälliselle. Hieno juttu, sillä kaapissa on enimmäkseen aamiaistarvikkeita, eipä juuri muuta. Saan myös vietyä kaikenlaista pientä jääkaappitavaraa heille. Ei tietoa milloin joku taas asuu täällä.

Auto jo kuopii pyöriään kohti Madridia. Aikaisin aamulla painetaan kaasua. Euroopan säät näyttävät hyvinkin lupaaville.

Sinikka

Napoleon ja muita tuttavuuksia

Padulin maatalousnäyttelystä ei tarvitse kertoa kun siellä ei ollut yhtään sonnia. Iso juusto, 3l paikallista, kelvollista viiniä ja nätti pullo kahvilikööriä tarttui vaatteisiin.

Gym Halaman bileet kannattaa mainita. Alkuun käteen tuli glögiä ja kaikkialla oli erilaisia cocktail vateja. Ihan komeimmat avajaiset ever. Albuharrasin hipit, taiteilijapiirit ja seudun julkimot olivat hyvin hartaasti läsnä. Meininkiä oli. Tavattiin Napoleonin reikarnatio ja Chris Stewart, kotoa karannut teltassa asuva ruotsalaistyttö, paikallisen hotellin ja gallerian omistaja etc. Gym oli kirjoittanut kirjan. Sain sen hyvin hienolla omistuskirjoituksella.

Alakerrassa oli salakapakka. Onneksi Markku on eläkkeellä eikä tarvitse syynätä toimilupaa, harmaata taloutta eikä varsinkaan Espanjan arvonlisäveroa. Hän sulki silmänsä ja tilasi kaksi vino tintoa.

Markku kaipaa jo lepoa, mutta huomisaamuna on jo treffit galleristin residenssissä. Seurallisuus ja small talk on Markun mukaan ollut kovalla koetuksella. Minulla sujuu kyllä vanhalla tottumuksella. Ei hätää, kun ensin on huomenna hoidettu itsenäisyyspäivän vastaanotto Bar Carretossa ystävillemme (pitää vielä maalata suomen lippu), siivottu ja pakattu, hän pääsee hiljentymään auton ratissa kotiin paluuseen. Toivokaamme ettei se tarjoa yllätyksiä yllin kyllin.

Sinikka

Jäähyväiset merelle ja kala-autolle

Ajoimme rantaan hyvästelemään meren. Auto oli huurteessa kun starttasimme aamu kymmeneltä. Olipa hyvä muistutus siitä että asumme Costa Tropicanan yläpuolella. Parikymmentä minuuttia ja 800m alas rinnettä ja +3° olikin +14,5° ja aurinko helotti. Olin kuvitellut meidän usein ajelevan iltauinnille meren rantaan, menevän joskus golfaamaan ja silloin tällöin hiihtämään Sierra Nevadan hiihtokeskuksiin. Jo tullessamme meri oli liian kylmä uimiseen - meille. Lumi on aivan vasta kattanut rinteet ja golf oli jotenkin liian kaukainen asia täällä. Tekemistä ja kokemista on riittänyt muutenkin.

Salobrenassa oli kirpputori puistossa. Miten kaikki maailman kirpputorit voivat olla täynnä sama krääsää ja melkein aina ruminta, mitä voi keksiä. Muutama paikallinen "taiteilijakin" joukossa. Ovatkohan nämä rannat väärällään ihmisiä, jotka ovat uneksineet maalaamisesta? Ei hajuakaan tekniikasta! Jos aikoo tehdä kengän, pitää vähän tietää miten.

Rannalla joku jo riisui paitansa, terassilla otimme kesän viimeisen oluen. Kuuntelimme meren ääntä. Se oli aika säyseä. Ajattelimme Minttua, joka aloittaa rahtilaivan perämiehenä tänään. Ei ole vaikea käsittää miten kuusi vuotta sitten purjehduskurssi Välimerellä innosti hänet opiskelemaan kapteeniksi. Meri on huikea työympäristö. Kolmannen kerran järjestämme hänelle joulun poikkeusaikaan. Tällä kertaa se on tammikuussa. Ihan tästä syystä kuusemme on nykyisin kuihtumatonta lajia. Minttu oli toisena kuskina tänne tullessa, nyt Markku ajaa yksin n. 3000 km.

Säätiedotus lupaa sadetta ja lämpenevää. Starttipäivänämme luvataan +21°. Mitäs jos ei lähdettäisikään...

Salobrenan Lidelissä törmäsimme huomisten näyttelyn avajaisten emäntäämme Gym´iin. Hän lastasi kuorma-autonsa lavalle olut-tynnyriä ja sellaista määrää muuta juomaa, että suomalaiset avajaiset kalpenevat kirkkaasti. Siellä täytyy olla hirveästi ihmisiä! Olemme eri kylistä ja Salobrena on aika kaukana. Tuntui hassulle tavata tuttuja kaupassa.

Eilen värkkäsin jälleen paellan. Tänään osuimme kala-autolle sopivasti. Uunissa illalliseksi valmistui kuhan makuinen kala, jonka nimi meni ohi korvien ja meribassi. Papuja, paprikaa ja parsakaalia muhi samalla pelillä. Merisuolaa, sitruunaa oliiviöljyä ja valkoviiniä mukaan ja siinä jälleen herkku. Lautaselle vielä rucolaa, vuonankaalia ja tomaattia valkosipulimajoneeesiripauksella. Ei kaivannut perunaa, riisiä tai pastaa. Lasi hyvää viiniä ja taas meillä oli juhlat.

Sinikka

Mosto, Bodega ja Kostian kutsu

Meillä on ollut yhtä viinijuhlaa. Keskiviikona, 1.12. Mosto, c'est arrive. Viiden litran pötikkä rose'ta, paikallista ja paikallisten suosimaa viiniä, maksoi kympin. Eilen baarissa paikallista punaviiniä näkyi 15 l hanapakkauksissa, euro/litra.

Viinin maistajan analyysi rose'sta: - väri: kirkas, lohen punainen.

-buke´: raikas, hernettä ja kinuskia. - maku: hiivainen, hernettä, hikistä sukkaa, sopivan ruuan kanssa ryhtiä ja pippurisuutta. Beaujolais nuveau ei ole kaukana tästä. Samalla tavalla ohutta ja hentoa. Voi olla että loppu kannusta päätyy ikkunan pesunesteeksi... Nyt ymmärrämme Englantilaisten hymähdyksen kun kysyimme Mostosta syksyllä.

Muistuipa tästä mieleen kotimaisen tilaviinin osto. Kostian kutsu oli kosto. Valmistajakaan ei suositellut kuivaa viiniään. " Se muistuttaa beduinin sandaalia (miksi hitossa ne tekevät sitä...)." Puolikuivaa ostimme muistaakseni reilusti yli kympillä/pullo. Albunuelasin Mosto hakkaa sen, valitettavasti.

Ei ihme jos suomalaiset eivät osaa juoda viinejä. Paikallisilla marjamehuilla voi pilata halun ikuisesti. Antakaa tilojen tehdä likööriä ja myydä sitä. Siihen marjat sopivat.

Keskiviikoiltana tapasimme Irlantilaiset ystävämme Bar- Carretossa ja kuulimme heidän kokemuksiaan asunnon etsinnässä. Heiltä saimme myös hupaisan tiedon. Taiteilija Gym Halaman tytär oli se Lontoolainen meklari, johon syyskuussa tutustuimme.

Sunnuntaina menemme Gymin näyttelyn avajaisiin.

Sinä iltana minulla ei ollut kameraa mukana. Baarissa oli enemmän ihmisiä kuin koskaan. Myös kylässä asuva yrmy englantilainen, joka uskoo kaikkien muiden ulkomaalaisten pilaavan kylän. Ajan pitäisi pysähtyä ja hänen olla se ainoa ulkomaalainen. Ei suostunut haastatteluun. Hänenstä minun näyttelyni saa aikaan vain sen että tänne tulee lisää turisteja ja lisää ulkomalaisia ostamaan asuntoja. Pilaan siis kaiken. Mahdollista...kaikessa on vastuu. Tämä kylä kyllä muuttuu joka tapauksessa.

Palasimme kotiin taskut täynnä. Irlantilaiset lastasivat oman piha avocadoja ja sitruunoita meille kun eivät voi ottaa niitä lentokoneeseen. Ehkä tapaamme Guernseyllä seuraavan kerran.

Pysähdyimme eilen uteliaisuuttamme laaksoon rakennetun suuren haciendan kohdalle. Sitä ympäröivät Bodegasin viinitarhat. Jospa saisi maistella laatuviinejä...

Pöllähdimme keskelle huikeaa designe hotellia jonka aulassa tehtiin viimeistelyä. Avajaiset olisivat sinä päivänä. Viinikellareihin ja maistelemaan pääsisi ensi viikolla. Sanoin kirjoittavani blogia, jossa käsitellään myös viinejä ja ruokaa. Henkilökunta neuvotteli hetken ja saimme kutsun tänään klo 12. Ensi viikkohan on meille siivousta, pakkausta ja keskiviikkoaamuna kohti Madridia. Katsoin säätietoja. Maanantaina 18° ja tiistaina 19°. Olisi voinut lämmetä ennenkin, mutta ilouutinen ajomatkaa ajatellen. Vielä eile Caliziassa satoi lunta. Ihmettä kuvattiin pitkään TV - uutislähetyksessä.

Päiväunien ja Bodecan haciendan jälkeen olemme yhä simät soikeana.

Palvelu oli loistava. Meillä oli oma opas parin tunnin ajan. Pyysin nähdä myös hotellihuoneita. Sanoin kirjoittavani tästä johonkin suomalaiseen lehteen. Hotellin muutkin hienoudet esiteltiin ja lopuksi maistoimme heidän kolmea päätuotettaan. Paikallinen viini tässä talossa oli herrkkua! Pullot n.12 - 24 €. Senorio de Nevada - viiniä tuodaan Suomeenkin. Hinta lienee 25 - 50 € pullo. Kiitos Alkon hintojen, meidän jouluviinimme tuodaan täältä.

Ehkä joskus yksi yökin tässä hotellissa. Viinin maistelun piti maksaa, mutta journalistin ote ja hankinnat pyyhkivät kai sen yli.

Irkkujen paluu

Aamulla olimme kirjaimellisesti pilvessä. Ne kulkivat ikkunan ohi.

Koko kylä ilmeisesti levitoi kun korkeusmittari näytti 870 m olohuoneessamme. Korkeapaineella lukema on 740 m. Voisiko joku sanoa mikä on totuus? Paisuuko vuori sateella?

Ajoimme Durcaliin valokuvausliikkeeseen. Tarvitsin muutamia kopioita kuvistani. Matkalla olimme runsaasti alimman pilvirajan yläpuolella. Ajettin yli 1000 m:ssä. Näyttää merkilliselle. Väliin täällä tajuaa korkeuden vasta kun on pilvistä.

Kävin aikuisten koulussa kuvaamassa opiskelijoita. Tihkusade oli täkäläisittäin niin huono sää, että luokka oli murto-osan normaalista. Ikäihmiset opettelivat lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan. Hilpeää porukkaa. Pyysivät huomenna uudelleen kun kuoro harjoittelee. Markku saa ottaa videolle sen.

Näin kaupan ikkunassa "se vende mosto"kyltin. Lähetin Markun hakemaan paikallista nuveau viiniä.

Hän palasi El Coton kanssa. Mostoa tulee manana eli vasta aamulla, mutta matkalla hän oli tavannut irlantilaiset tuttavamme syyskuulta. He olivat palanneet ostamaan taloa.

Irlantilaiset ovat pubi-kansaa eli Pacolla tavattiin.

Sovimme treffit pubiin myös huomenna. - olemme täällä joka ilta, he sanoivat.

Harkitsemme asuilua Guernseyssä heidän hotellissaan - joskus.

He eivät aio ostaa rauniota, vaan ihan valmiin kämpän täältä.

Härkätaistelua emme ole onnistuneet näkemään, aikuisten oikeasti. Tulimme sesongin lopussa ja pian oli vieraita ja muuta puuhaa. Pacon laajakulma - TV näytti tänään huipputaistelun. Jotain korviketta siis.

Toreadori oli kuin oopperadiiva, Jorma Uotinen ja F1 kuski samassa paketissa. Makeet ajohaalarit ja kivan näköinen pöytäliina.

Paco nojasi tiskin yli intensiivisesti kohti TV-ruutua ja oli ihan turha yrittää tilata lisää.

Miten mies kykenee taivuttamaan lantion niin törrölleen että hartiat jäävät metrin perään??! Tämä koskee toreadoria, ei Pacoa, joka oli etunojassa.

Markku sanoo: - se pöyhisteli kuin riikinkukko. Kovin espanjalaista, mies on Kukko!

Tuntui kivalle kahistella viikunan lehdissä. Ihan kuin syyskuussa Suomessa - melkein. Kaikki puut eivät pudota lehtiään. Sateella rinteistä erottuu punainen maa, okran sävyt ja lähes valkoinen kalkkikivi. Enää ei yksikään kaskas inahda.

Sinikka