Palaamme kaupasta Pacon baarin kautta. Taas on krympättävä uusi kinkku. Sian sorkka pistämässä kassin reunan yli ei ole täällä outo näky. Paco hymyilee ja päästää keittiöön kuvaamaan tapasten valmistusta. Baari on erityisen siisti. Tiskin päässä krysanteemeja maljakossa. En osaa kysyä mitä on juhlittu. Kaksi lasia El Cotoa ja tapakset on yhteensä kolme euroa.
On täysikuu. Kapeat kadut ovat hämäriä. Kaupunki sulkeutuu kylmältä. Oviverhot ja ikkunaluukut kiinni. Muutama lyhty valaisee katuja joilla olemme ainoat kulkijat. Markulla sian kinkku kainalossa, minulla Coviran kassi, jossa on maito, 2 pulloa hyvää punaviiniä, makkaraa ja muheva terttu viinirypäleitä.
Baarin säätiedotuksessa luvattiin lämpimämpää. Se tuli todistettua kun kaskaan kimeä ääni kaikui muuten hiljaisella kadulla. Tuntui erilaisten savujen tuoksua, jokunen keskustelun tai TV ohjelman pätkä vilahti ohi. Koiran terävä räksytys kuului kaukaa laakson toiselta puolelta. Jokaisen kadun mutkan takaa kuu pullahti taas näkyviin. Outoa ja vähän aavemaista. Barrio Bajo, meidän alakylämme on hiljainen aina, nyt erityisesti kun matkailusesonki on tyystin ohi.
Valitettavasti tieto lisää tuskaa. Vierailimme tänään Davidin ja Lornan luona. Kyllä, oliivipuut polun varrella ovat yli tuhatvuotisia ja tie vie Afrikasta Istambuliin, mutta E 4 tarkoittaa Espanjan patikkareittiluokitusta...hyvä juttu meni mönkään (ks.blogi eri teitä onnellisten laaksossa). Matkalla näin myös Helenin. Sain siis samalla reissulla sovittua kahden videohaastattelun päivän.
Markku ripustelee toista sian kinkkua portaikkomme kaiteeseen. Piti saada omakin kun se ensimmäinen luvattiin Ripalle. Kokoa-itse-kinkkuteline on löytynyt. Pitääköhän ostaa toinen itselle. Ilmakuivattujen kinkkujen valmistus on taidetta, samoin leikkaaminen. Pitää olla sekä teline, että erityinen veitsi.
Ennen kuin valmistan kahden tähteen illallisemme, täytyy paljastaa: testasimme Albujarran hippipullan. Ei mitään erityis vaikutuksia...tai me emme kerro.
Sinikka
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti