Eilen ensin Malagan Ikeaan täydentämään pikku puutteita ja pian lentokentälle vastaanottamaan ystävämme Reijan ja Jyrin.
Odotimme tovin ja näimme parin lentokoneellisen tulijat. Ei lapsiperheitä, tuskin yhtään alle 60 vuotiasta. Touhukas matkailijaryhmä eläkeläisiä kipittämässä oppaan perässä, hyvin iäkkäitä pariskuntia ja golfmatkailijoita. Vastaanottajat samasta muotista. Joillekin tuli vieraiksi perheenjäseniä, jotka olivat selkeästi nuorempia. Aurinkorannikko on painavana vanhuksista, Euroopan florida.
Löysimme kaupungilta kirkon ja puutarhan kupeelta lounaspaika, jonka hinnoittelu oli tehty turisteille se oli liki Suomen tasoa.
Picasso-museo oli kulman takana. Pirteä aloitus vierailulle. Todella raikas ja kiintoisasti ripustettu näyttely meille lähes tuntemattomista töistä. Picasso itse halusi tämän museon, olihan hän Malagan poika. Työt ovat olleet Picasson perheen hallussa ja lähinnä lasten lasten lahjoittamia. Juuri sellaisia joita taiteilija säilyttää kulmakohtien merkiksi tai erityisen rakkaat työt, sekä ja perheen jäsenille lahjaksi tehdyt. Suosittelen tätä kokoelmaa.
Jalat piti saada mereen. Almunecarin rannassa riisuimme kengät. Vesi oli vielä kylmempää kuin viikko sitten. Uimareita ei enää näkynyt. Pieni joukko liian ruskeita ihmisiä jatkoi paistumistaan. Joillakin on kiire rypistymään ja vanhenemaan. Yläruumis öljyttynä ja kiiltävänä entinen atleetti, poninhännässään, kulki katua. Asene oli tallella, vaikka ryppy oli voitolla.
Ylpeydellä esittelimme kotimme ja maisemamme. Näin pian tästä on tullut omaa ja meidän laaksomme. Ihailu oli riittävää. Reija alkoi pohtia pitääkö hänen palata ollenkaan lähiaikoina. Markku heti vakuutti tiskaajan paikan olevan auki.
Markku lukee Suomesta tuotua eilistä Helsingin sanomaa. Enää ei ole niin väliä miten tuoreita uutiset ovat.
Siestan jälkeen kunnon vieraat keittävät meille expressoa. Tuoksu huutaa lopettamaan tämän.
Sinikka
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti