Korkean paikan leiri

Viimeinenkin napanuora entiseen työnantajaani katkesi tänään. En sano, että olen nyt eläkeläinen, sillä sanaan kätkeytyy alistumista tiettyyn muottiin ja tiettyihin toimintatapoihin ja elämänasenteeseen. Tarkoitukseni on edelleenkin lentää korkealla avoimena uusille asioille ja kokemuksille ja hyvälle elämälle.

Kuin tämän merkittävän päivän kruunaukseksi entinen pomoni Tommi (niin voin nyt sanoa) tulee tänään tapaamaan meitä tänne kotkanpesälle ajomatkallaan Nerjasta Granadaan. Tommi on kuin sattumalta lomailemassa näillä seuduin Andalusiassa. Hän on vuokrannut auton, jolla pääsee kätevästi tutustumaan nähtävyyksiin. Tommi on kova kuntoilemaan. On mielenkiintoista nähdä pystyykö hän hengästymättä nousemaan pitkän ja jyrkän taipaleen taloltamme pääkadun varressa olevalle parkkipaikalle. Olemme Sinikan kanssa olleet täällä vasta kaksi viikkoa, mutta alamme jo tottua tähän korkeaan ilmanalaan (noin 700 metriä meren pinnasta). Talomme on kattoterassi mukaanluettuna neljässä kerroksessa ja päivittäiset kuntoharjoitukset kerrosten välillä ovat kasvattaneet lihaksiamme ja hapenottokykyä sen verran, että kapuaminen pääkadulle ei tuota enää vaikeuksia. Vuokralle antaja ei olekaan suositellut taloa pienille lapsille eikä vanhuksille.

Toissapäivänä illansuussa Lecrim laakson suunnassa näin yksinäisen haukan leijailevan korkealla ilmassa. Se nautiskeli vapaasta liidostaan antaen ilmavirran milloin nostaa itsensä kepeästi ylöspäin milloin pysäytti liitonsa täysin paikalleen ja katseli alaspäin pyydystettävää etsien. Sen menossa oli jotain uljasta ja kadehdittavaa.

Saman päivän illalla tullessamme ruokaostoksilta päätimme poiketa Pacon baariin lasilliselle. Istahdimme terassin pöytään, missä pariskunta puhui englantia. Kävi ilmi, että he olivat Lontoon Cityn ekonomisteja, Lloyd's pankin meklareita ammatiltaan. Pankki oli joutunut veronmaksajien haltuun toisin sanoen sosialisoitu. Se ei ole kovinkaan harvinaista näinä taloudellisina aikoina, jolloin nousukaudet ja laskukaudet ovat seuranneet toisiaan.

Mies kertoi, että laaksossa pesi myös kaksi kotkapariskuntaa. Maltan tuskin odottaa saavani bongata niitä kiikarillani. Toistaiseksi olen nähnyt haukan lisäksi vain Suomestakin tuttuja muuttolintuja kuten pääskysiä, kottaraisia sekä varpusia. En ole tarvinnut niiden tunnistamiseen mukaan ottamaani tietokirjaa Euroopan linnuista.

La granada

Ensimmäinen maalaus viimeistelty! Ei huono, mutta on tässä haettava käsialaa uudelleen. Akvarelli on niin vaikea laji. Granaattiomenan puolikas ja kärpänen. Jälkimmäinen onnistui niin hyvin että pyyhkäisin sitä kerran itsekin paperilta oikeana kärpäsenä.

Ymmärrän hyvin miksi taiteilijat ovat vuosisatoja tulleet Välimeren ympäristöön työskentelemään. Täällä työvire paukahtaa täysillä päälle. On itsekin kuin granaatiomena.

Kun maalaan, kameraa en voi ottaa samana päivänä käteen. Työskentelyrytmi ja keskittymisen laji ovat tyystin erilaiset.

Eilen kauppareissulla Pacon kahvilan terassilla istui se irlantilais pariskunta johon tutustuimme keskiviikkona. Unelmakämppä oli löytynyt. Tosin kumpikin oli rakastunut eri taloon. He aikovat eläköityä viisikymppisinä ja muuttaa tänne, siis mahdollisimman kauas turisteista. Imperial hotel Guernseyssä, jota he johtavat, vuokraa huoneita talvikaudella myös pitkäaikais asukkaille (n.125 puntaa/viikko). Mitenkähän olisi kevät Guernseyn saarella. Se on verovapaa saari Jerseyn vieressä Englannin kanaalin suulla.

Tutustuimme samalla englantilaiseen pariskuntaan jolla on ollut 9 vuotta talo täällä, mutta pääsevät harvoin käymään. He antoivat kylässä asuvan englantilaisen taiteilijan osoitteen. Hän kuulemma pyörittää taiteilijayhteisön rengasta. Vanha hippi, jolla on kuntosali ja kumma kauppa. Sinne siis ennen pitkää.

David ja Lorna kävivät eilen vaihtamassa lamppuja ja katsomassa turvonneen oven ongelmaa. He neuvovat auliisti kaikessa. Lorna otti Markun housut lyhennettäväksi, David lyhentää ovea.

Eilen Timo Nurmikari tiedotti tulevansa käymään kylässä lähiaikoina. Taitaa tulla golfaamaan viikoksi. Muistaakseni hänellä on lomaosake Benaomadenassa.

Kaikella tapaa muutenkin tulee pidettyä enemmän yhteyttä kaikkiin nyt kun olemme täällä...merkillistä.

Ostin kalastajalta lounaaksi katkarapuja ja meribassin. Taidamme laittaa grillin päälle ja paistaa kalan kokonaisena. Leikkaan viiltoja kylkiin ja laitan niihin sitruunaviipaleet. Täytynee alkaa siivota kalaa.

Sinikka

Hedelmävarkaissa

Elämä alkaa meilläkin olla niin kuin se on kauan täällä kulkenut: auringon ja kuun nousu ja lasku, kukon kiekuminen ja kirkon kellot määräävät tahdin.

Televisiota ei ole, radiosta soitamme joskus musiikkia. Aamuisin tulee vilkaistua kevyesti Hesarin etusivu ja Hs.sää läppärin ruudulta ja joskus katsottua Pacon baarissa uhkean uutistenlukijan olemusta. Teksti menee ohi. Jotain sentään puolivahingossa kirkastuu. Rouva Obama oli Granadassa samana päivänä kuin mekin ja kas, Malagassakin kun me menimme sinne.

Toissapäivänä laakson halki lensi helikopteri. Muistimme keväältä Prahan. Obaman vierailu siellä oli yhtä ainutta helikopterien pörräämistä. Obamat seuraavat meitä!!! Siinä Michele varmaan kävi katsomassa meidän kotiamme.

Eilen siestan jälkeen kiipesimme tietä, joka vie jyrkästi kylän yläpuolelle. Muurin yli kaartui viikunapuun oksa. Siellä oli pari violetiksi kypsynyttä hedelmää. Poimin ne vaivihkaan malleikseni kun maalaan. Markku kuljetti niitä piilossa kourassaan vähän häpeillen mutta ei aikaakaan kun saalis oli kasvanut revenneeseen appelsiiniin, halkinaiseen granaattiomenaan ja pariin oliivin oksaan. Tulomatkalla otimme autosta muovikassin ja täydensimme asetelman aineksia puutarhasta ja samalla kolme suurta rosmariinin oksaa yrtittämään seuraavia ruokia.

Tuossa saalis odottaa maalattavan hyvän näköisenä.

Sain eilen paljon aikaan myös kuvausrintamalla ja maistelen työaikoja. Luultavasti parasta olisi maalata aamupäivisin ja kuvata siestan jälkeen.

Nyt suihkuun että ehdimme juosta leipä-ja kalakauppiaan kiinni.

Sinikka

Kissa kuumalla katolla

Parvekkeen ovesta näkyy jono kattoja. Laiha musta kissa kulkee tiilikaton yli. Varmaan sama sitkeä katti, joka viettää parvekkeellamme huomattavan osan päiväänsä naukuen sisään moninaisin hellyttävin variaatioin. Luultavasti tästä kämpästä on herkkuja aiemmin irronnutkin. Valitettavasti kissa-allergisena on sydän kovetettava. Jaksaakohan tämä vihreäsilmä koko kolmen kuukauden olomme ajan...

Rotkon vastarinteiden vihreän eri sävyt eivät tartu kameraan yhtä hienosti kuin silmään. Meillä on niin harvoja puulajeja ettei tuollaista näe. Kaikki vihreän sävyt jotka tiedän. Paljaat kalliopinnat paistavat okran, valkoisen ja harmaan sävyissä. Tulomatkan terracottarinteitä ei näy täällä.

Taivas on täällä azurin sininen ja itään päin katsoessa Sierra Nevadan eri huiput erottuvat viitenä eri sinisenä kerroksena. Merellä ja horisontilla siellä on joka säällä ja auringon suunnalla omat taajaan vaihtuvat sävynsä. Usein turkoosia ja vihreän sinistä.

Ostimme eilen viinirypäleitä. Olipa muhkea ja makea punainen terttu ja suoraan kylmiöstä. Kauppias lellii uusia asiakkaitaan. Paikalliset lampaanmaitojuustot ovat niin herkullisia, että kimpale menee päivässä.

Kulho keltaisia sitruunoita lieden äärellä ilahduttaa silmää ja on minun keittiöni toiseksi tärkein elementti. Lisään melkein kaikkeen sitruunaa. Helppo tapa saada ruuan kaipaama happamuus. Salaattikastikkeen viinietikankin korvaan usein lorauksella sitruunanmehua. Siihen sitten vain pari lurausta oliivi-, tai avocadoöljyä ja muutama pyöräytys myllystä merisuolaa ja mustaa pipuria. Jos muistan vielä pyöräyttää salaattikulhon sisuksen valkosipulin kynnen puolikkaalla, saan raikkaan ja kevyen salaatikastikkeen ilman vaivaa.

Pyhän Yrjön joki rotkon pohjalla on tarkistettu. Pudotusta 170 m alas rinnettä ja sama takaisin. Luovuimme ajatuksesta onkia omat kalamme. Toki juuri niin puhdas ja kirkasvetinen kuin jaloille kaloille pitääkin, mutta ne mainostetut sammet, nieriät ja raudut kuuluvat toiseen vuodenaikaan. Ylitin suuren virran kengät jalassa ja vettä oli hädin tuskin nilkkaan asti. Markku pääsi pinteestä. Ei tarvitse vielä kirmata aamuisin kalaan. Onneksi kalakauppias on käynyt yöllä merellä ja tuo saaliinsa hoilottaen nurkalle.

Puussa irvistelevät revenneet granaattiomenat inspiroivat Markun tutkimaan juuria. Granaattiomena on espanjaksi la granada. Granadan kaupunki on La Granada ja kranaatti on espanjaksi...la granada. Siis meidän kranaatti sanamme tulee granaattiomenan käyttäytymisestä. Kypsä hedelmä räjähtää ja sinkoaa siemeniään ympäri. Empä tiennyt ennen.

Tavallisesti aurinko paistaa 12 t mutta nyt on onneksi pilvistä. Valo on tasaisempaa ja työ kuvaajalle helpompi. Nyt on sunnuntai. Vietämme enimmäkseen lepopäivää, mutta taidan sentään käydä puutarhassa tutkimassa.

Espresso tuoksuu kupissa. Käympä sen kimppuun. Söin jo asetilta suklaatäytteisen piirakan palan.

Sinikka

Pankkitiliä perustamassa

Keskiviikkona 22.9. olimme jo perustamassa pankkitiliä paikallisessa pankin konttorissa. Esinainen ei sanonut osaavansa englantia ja niimpä meidät vastaanotti nuori ja kaunis pankkivirkailija, joka ei myöskään osanut yhtään eglantia. Meidän espanjan kielen taitomme rajoittui pariin etukäteen sanakirjasta katsottuun pankkitermiin, jotka ilmeisesti auttoivat sen verran, että virkailija suurin piirtein ymmärsi, mitä halusimme. Hän alkoi hieman empien etenemään tilin perustamiskuvioissa. Kansainvälisen henkilökortin lisäksi hän vaati myös passia, sillä ilmeisesti ohjeissa niin sanottiin. Hänen tullessa kohtaan tilinhakijan ammatti, ilmoitin, että olin eläkeläinen. Se ei kuitenkaan riittänyt ammatiksi, joten sanoin, olleeni valtiovarainministeriön virkamies. Tyttö luultavasti ymmärsi sanat: ministery ja finanzia. Toivottavasti hän ei kuitenkaan tullut käsitykseen, että kysymyksessä on itse Suomen valtiovarainministeri, sillä hän jotenkin sähköistyi ja rupesi entistä huolellisemmin täyttämään tilianomusta. Tekipä välillä puhelimitse tarkistuksia ja kyseli neuvoja ilmeisesti ylemmiltä tahoiltaan. Lieneekö syntynyt käsitys, että kysymyksessä on jonkinlainen pankkitarkastus Finanssivalvonnasta. Ovathan espanjalaiset pankit juuri nyt erityisen tarkkailun alaisina maan taloudellisten ongelmien vuoksi.

Ihme kyllä noin tunnin selvittelyjen jälkeen saimme kuin saimmekin tilin perustettua ja siirrettyä sille kohtalaisen summan rahaa. Pankkivirkailija lupasi myös, että saamme tiliin liittyvän automaatikortin muutaman päivän kuluessa. Sillä aikaa, kun asioimme, oli pankin konttori pikkuhiljaa täyttynyt melko asiakkaista, jotka puheesta päätellen antoivat keskenään huutia "englantilaisille", joiksi meitä luulivat. Niimpä kokosimme punaisin leimoin ja allekirjoituksin koristellun paksun asiakirjanipun ja häivyimme kiireen vilkkaa pankkisalista.

Sinä iltana tunsimme olomme tyytyväisiksi. Olimme muutamassa päivässä saaneet kaikki tärkeät elämän perusasiat kuntoon. Tietoliikenneyhteydet saatu ja pankkiasiat hoitumassa. Siinä sivussa olimme ehtineet käydä jo aurinkorannalla sekä Granadassa kahteen otteeseen. Päätimme mennä kulmakapakkaan juhlimaan parilla lasillisella. Roseeviini ja tarjotut tapakset maistuivat hyvältä ja eikä aikaakaan, kun Sinikka oli jo tutustunut pitemmän aikaan paikalla asuneeseen englantilaiseen taiteilijaan, joka oli kovin kitkerä siitä, että tänne muuttaneet ulkomaalaiset ovat pilanneet kylän alkuperäisen luonteen. Kylä on muutenkin muuttumassa. Nuoret lähtevät suurkaupunkeihin. Lähes joka korttelissa seinässä lukeen ilmoitus : SE VENDE (myytävänä).

Minä keskustelin irlantilaisen Guernseyn saarella hotellia pitävän miehen ja hänen valokuvaajavaimonsa kanssa. Esittelin heidät myös Sinikalle ja saimme kuulla kertomuksia siitä , kuinka Irlannin taloudessa kaikki menee nyt huonosti ja konkursseja tapahtuu paljon. Ilmeisesti heillä ei mennyt huonosti, sillä hän oli täällä etsimässä hyvää sijoituskohdetta, mistä olivat valmiit maksamaan sievoisen summan. He olivat käyneet lähistöllä katsomassa kohdetta, joka näytti iPhonen kuvissa ihan viehättävältä, mutta hintapyyntö ylitti talouden ylikuumenemisesta johtuvaa lamaa edeltävän tason. Pyyntö oli noin kaksinkertainen käypään hintatasoon nähden. Espanjan ainutlaatuisen korkean rakennusboomin jälkeisessä tilanteessa, kiinteistöjä on nyt myynnissä valtavasti. Autoajelumme Costa del Solilla paljasti, että jopa aloitettuja aluerakennuskohteita oli jäänyt keskeneräisiksi.

Mahdollisesti toinen esimerkki taloudellisesti heikoista suhdanteista olivat lukuisat keskeneräiset tietyöt aurinkorannikon ja esimerkiksi Malagan ympäristössä. Tästä johtuen monelta kiperältä tilanteelta meidät pelastanut navigaattorimme TOM TOM joutui aika ajoin aivan sekaisin ja alkoi antaa käsittättömiä ohjeita. Terve järki pelasti lopulta näiltä tuskastuttavilta tilanteilta.

Markku

Viikunoita puutarhassa

Yksi jännityksen paikka minulle täällä oli viikunoiden kypsyminen. Puutarhassa on viikunapuu ja onneksi sato on vasta valmistumassa. Ne putoilevat jo kadulle. Ensimmäisenä iltana osuin liukumiinaan talon edustalla. Seuraavana päivänä näin viikunan jäänteet. Se ei haise vaan tuoksuu ihanasti.

Puutarhassa on myös suuri kaktus. Sen hedelmät ovat oransseja mistä päättelen ne kypsiksi. En hallitse vielä yhtään kaktusreseptiä.

Granaattiomenat ovat suuria ja halkeilevat kypsyyttään. Se on Granadan tunnushedelmä. Siellä kadun reunatolpat on koristettu tyylitellyllillä graattiomena-aiheilla.

Ilahduin kun löysin eilen kyläkaupasta salaattitomaatteja. Pari vuotta sitten Italiassa kulmakaupan omistaja opetti valitsemaan niitä. Ne ovat aika rumia, haalean punaisia ja vähän vihreitäkin, mutta hyviä ja kiinteitä. Sisältä ei valu mehua. Miksi suomessa ei myydä salaatitomaatteja?

Olen löytänyt puutarhasta vasta rosmariinia, nippu minttua ja timjamia tuli ostettua Granadasta maanantaina. Käytän runsaasti yrttejä ruokiini lähes aina. Olen vähän rampa keittiössä mikäli jään vain kuivattujen yrttien varaan.Kotoisessa yrttitarhassani Keravalla kasvaa lipstikkaa, kolmenlaista timjamia, basilikaa ja oregaanoa. Siellä on myös korianteria, rosmariinia, sitruunamelissaa,minttua, persiljaa, ruohosipulia ja tilliä. Yrttien tuoksu on minulle yhtä tärkeä kuin makukin. Joskus talvella ostan ruukkutimjamin enemmän haisteluun ja voimaantumiseen kuin ruokaan.

Tämä talo on kiveä latiasta kattoon jollei lasketa kattoparruja ja ikkunaluukkuja ja paksuja tummia massivipuisia ovia. Hyvin vähän tuoksuja. Katolla on päivällä auringon paahtaman kiven tuoksu. Sisällä erottuu aromatisoitujen punaisten kynttilöiden kirsikan tuoksu.

Kulmilla kasvaa ryöppyinä bougainvilleä. Ne eivät taida tuoksua, mutta riemukkaita väriläikkiä kyllä. Yksi on aniliinin punainen, toinen tummaa kirsikkaa.

Minttu vietiin Malagaan. Hänen koneensa lähtee klo 06 aamulla. Hän meni nukkumaan hospitsiin, mistä neljältä bussilla lentokentälle. Nyt olemme kahden ja se tuntuu mukavalle.

Hyvää yötä

Sinikka

Ruuhkaa kotikadulla.

Markku pyyhälsi sisään. " Liikenneruuhka Albunuelasissa! Ylös meni kaksi aasia, alas yksi."

Kylä on hiljainen. Muutama kaskas jaksaa laulaa aina, paitsi siestalla. Aamuisin leipuri ja kalastaja töötöttävät tai huutavat kadulla. Aasien ja muulien kavioiden kapsetta talon ohi, varpuset visertävät ja musta kissa naukuu sisään parvekkeen ovien takana. Jopa pari mopoa on ilmestynyt kulmille toisin kuin muutaman vuoden takaisissa kertomuksissa annettiin ymmärtää. Yli kaiken muun kuitenkin pauhaa vesi, putouksen tai kosken väkevä ääni. Vuorilta virtaava lähde syöksee vettä Santo Gorgos jokeen talomme alitse. Ei ole vesimaksuja, aina kylmää raikasta vettä myös janoiselle kadun kaivoista.

Piskatin kärpäset!!! Ovat löytäneet kolme uutta paremmalle tuoksuvaa aasia ja mitkä ruuat niillä. Olen kovin herkkä kutiamaan ja nämä ovat tottuneet matkustamaan aasin nahassa kiinni.

Ampiaisia on ruoka-aikaan terassilla koko pesällinen. Tänään piti olla tarkkana ettei vahingossa kääräissyt tortillan sisään ampiaista. Marku arveli sen suorastaan sopivasti terästävän ruokaa.Tacokastike oli vahingossa mediumia ja chilipavut vähemmän mexicolaisia kuin oletimme.

Talolla on vaikeusastetta. Meillä neljä kerrosta. Yhäkin seison välillä kierreportaissa talon puolivälissä aikalisällä laskemassa oliko se ylös vai alas kun haluan lasin vettä keittiöstä. Jos haen eteisestä sandaalit kattoterassia varten, katolle päästyä olen maitohapoilla huomatakseni pyykkikassin jääneen makuuhuoneeseen pari kerrosta alemmas. Pesukone on katolla. Se kertonee säätiloista paljon. Tämä on minulle tuntematonta mallia joka osaa myös kuivata pyykit. Emme ole tulleet täysin tutuiksi. Saan jo luukun kiinni ja auki ja siinä välissä jotain peseentyykin. Lopetin taistelun kuivurin kanssa kun löysin pyykkitelineen aurinkotuolivarastosta.

Talon herkullinen ja tyylillinen kauneus tekee onnelliseksi. Minun ruokani tulee silmän kautta.

Vielä en ulkoiluta kameraa. Ensin pitää sanoa hymyillen "hola!" kaikille useasti. Sitten pitää tavata Paco, kylän esperatokorien punoja. Siitä alan keriä tätä onnelaa, joka keikkuu rotkon reunalla monessakin merkityksessä. Uuden ja ikuisesti olleen raja näkyy avohaavana.

Olemme vastatulleen ja kotiutuneen rajapinnassa. Jo syntyy herkullista ruokaa keittiössä, siestalla tulee nukuttua tunti ja espanjalainen rytmi alkaa olla kohdallaan (klo 7-9 ylös näkemään auringon nousu, klo 14 lounas ja sen jälkeen tunnin unet. Tapaksia ja viiniä illalla yhdeksän jälkeen), mutta osa tavaroista on purkamatta, tarvittavia asioita, kuten lakaisuharjaa, ei vielä hevin löydä. Se on sinänsä loistavaa tuhoa kertyneille kiloille; kaksitoista kerrosta ennen kuin hoksaan katolta tuolien takaa kätkön. Niin ja säälittävästi päiväkahvimme on yhä amerikkalaista pikatavaraa.

Täysikuun nousua odotellessa

Sinikka

Perillä Casa Idrisissä

Saavuimme Albunuelasiin lauantaina 18.9. klo 20.08 Meitä oli vastassa avaimenhaltija David vaimoineen. Hän auttoi meitä tavaroiden kuljettamisessa jyrkkää katua alas Casa Idrisiin ja kertoi tarpeellisia asioita talosta, kylästä ja sen palveluista.

Casa Idris on keskellä tiiviisti rakennettua kyläyhteisöä, jonka talot ovat valkeiksi kalkittuja ja kauempaa katsottuna hohtavat kuin helmet jyrkässä vuorenrinteessä. Sisälle tultuamme katselimme silmät ymmyrkäisinä viehättävästi ja hyvällä maulla sisustettuja maurilaisvaikutteisia sisätiloja. Myös näkymät ulos ikkunoista ja katolle rakennetulta terassilta olivat mykistäviä. Kyllä täällä kolme kuukautta viihtyisi. Malttaakohan täältä lähteäkään mihinkään?

Nyt on jo tiistai 21. päivä syyskuuta ja olemme asettautuneet taloksi tavaroinemme ja ehtineet järjestellä tietoliikenneyhteyksiä.

Eilen kävimme Granadassa paikallisessa "Stockmannissa", jonka Vodafonen myyntipisteestä saimme hankittua prepaid-mokkulayhteyden MacBookillemme. Samalla ostin Vodafonen prepaid SIM-kortin kännykkääni paikallisia tekstareita ja puheluja varten. Teimme muitakin tarpeellisia hankintoja, lähinnä elintarvikkeita.

Ensi hätiin Albunuelasiin tullessamme olimme ostaneet paikallisesta kyläkaupasta peruselintarvikkeita, juustoa, kananmunia, maitoa sekä chorison makkaroita jne.

Merikapteeniksi opiskeleva tytär Minttu tuli tänne meidän mukanamme. Hänestä on ollut korvaamatonta apua ensinnäkin kuljettajana laivamatkan jälkeisellä automatkalla Rostockista tänne Espanjan eteläseudulle, jonne ajomatkaa kertyi 2 700 kilometriä. Minä ja Minttu ajoimme vuoron perään noin 2 tuntia kerrallaan ja välillä pidimme pienen tauon.

Ensimmäisenä päivänä ajoimme noin 1200 km. Kävimme syömässä Luxemburgissa ja ihmettelimme sen pompöösejä EU palatseja ja yövyimme valokuvauksen pääkaupungissa, Salon sur Saonissa Ranskassa. Seuraavana päivänä ajoimme Montpelliersin kautta, missä söimme lounaan. Olipa sinnekin siunaantunut valtavia EU-rakennuksia, joiden rinnalla Suomeen saaatu kemikaalivirasto on aika vaatimatonta "kamaa". Toisen autoilupäivän iltana saavuimme Barcelonaan, Espanjan Kataloniaan.

Vettä tuli kuin aisaa ja salamoi. Kastuimme etsiessämme yösijaa. Ajoimme auton maksulliseen parkkihalliin ja menimme neuvoa antavalle aterialle lähellä olevaan Pitzeriaan. Se antoi meille voimia yösijan etsintään ja kuinka ollakkaan sopiva yöpuu suorastaan käveli vastaamme. Seuraavana aamuna joimme vielä aamukahvit Sagrada Famiglian kupeessa.

Mintusta on ollut apua myös asioinnissa, sillä hänen espanjankielen taitonsa on vähintäänkin auttava meihin verrattuna. Tosin espanjan kieli on hyvin suhteellinen käsite, kun on olemassa lukuisia paikallisia espanjoita. Minttu lähtee jo ensi torstaina Malagan lentokentältä Ryain Airillä Tampereelle. Meille koittaa arki.

Markku